Fokuslaiset vaihdossa: Missouri noin yleisesti ottaen - Ronja

Moikka!

Mun nimi on Ronja ja oon tällä hetkellä vaihdossa Springfieldin kaupungissa Missourissa, Yhdysvalloissa. Lupauduin kirjoittamaan jonkinlaista vaihtoblogia täältä ja ajattelin näin ensimmäiseksi kirjoitella yleisesti Missourista, tai ainakin siitä mitä mulle on suomalaisena vaihtarina jäänyt parhaiten mieleen.

Missourin löytää ei-niin-mediaseksikkäästä Keskilännestä. Springfield taas on Missourin kolmanneksi suurin kaupunki noin 160 000 asukkaansa voimin, vaikkakin Yhdysvaltojen mittakaavassa Springfield on pikkupaikkakunta. Elämän perusedellytykset, kuten viinakauppa, Mäkkäri ja 24/7 auki oleva donitsimesta täältä kuitenkin löytyy.
 

Täällä mä asun!

Tärkein aihehan on tietenkin sää ja Missourin sää se vasta mielenkiintoinen onkin. Meidän vaihtariorientaatiossa sanottiin, että jos tämänhetkinen sää ei miellytä, niin anna sille aikaa 24 tuntia, sillä siinä ajassa se ehtii muuttua täysin päinvastaiseksi. Tämä on kyllä tullut huomattua jo vaikka kuinka monta kertaa. Oma lempparini olikin helmikuussa, jolloin yhtenä päivänä oli pakkasta -20 astetta ja seuraavana päivänä paistoi aurinko ja lämpötila liikkui +15 asteen tienoilla. Yksi asia Missourin säässä on kuitenkin aina varma: tuuli. Täällä tuulee aina.

Täällä ei tunneta hyviä hiuspäiviä.

Jenkit yleensä ottaen tuntuvat olevan autoilevaa kansaa ja Missourissa tämä korostuu selkeästi. Kaikilla on auto ja sitä käytetään niin paljon kuin sielu sietää. Springfieldissä kulkee paikallinen bussi harvoin ja sitä käytetään vielä harvemmin. Esimerkiksi mun 50 ihmisen kurssilta kukaan ei ollut ikinä kulkenut paikallisbussilla. Springfieldin kautta ei myöskään kulje matkustajajunat ja Greyhoundin bussivuorotkin ovat melko harvassa. Siksipä vaihtarin paras ystävä täällä onkin auton omistava jenkki.

Vastuullinen kuski.

Missouri sijaitsee mukavasti raamattuvyöhykkeellä ja tuntuu aika ajoin melko konservatiiviselta alueelta. Paikallisten kanssa keskustellessa tuleekin usein keskityttyä kevyempiin aiheisiin ja politiikka jätetään juttutuokioiden ulkopuolelle. Ihmiset täällä ovat kuitenkin todella ystävällisiä ja avuliaita. Useampi paikallinen on sanonut, että Missouri on sitä oikeaa Amerikkaa.

Todella idylliset Missouri-maisemat.

Tammikuiset koti-ikäväitkut ja vitun-jenkit-turhautumisraivarit on onnellisesti selätetty ja voin ihan hyvillä mielin sanoa, että oon sopeutunut elämään Missourissa tosi hyvin. Vaikka täällä ei uskallakaan kävellä umpitunnelissa kotiin yksin kolmelta yöllä (ei sillä että baarit olisi täällä niin myöhään asti aukikaan), niin vaihtarina täällä on mukava olla.

Eat glitter for breakfast and shine all day – vuosijuhlien kulisseissa

Huhtikuun lopulla vapun kolkutellessa jo kulman takana vuonna 2017. Hallitus kokoontui tavalliseen tapaansa iltakouluun suunnittelemaan ja pohtimaan tulevaa kesää ja ennen kaikkea seuraavaa syksyä. Monenlaisia ideoita pulppusi niin Fokuksen jäsenille, kuin uusille fukseille. Minua ei iltakoulussa nähty, sillä olin jo aloittanut kesätyöt kotikonnuillani. Olin kuitenkin hengessä mukana ja mielenkiinnolla odotin, millaisia ideoita kettukansan pään menoksi oli kehittymässä. 

Iltakoulussa ideat siis virtasivat. Esille nousi myös vuosijuhlien järjestäminen. Vujuja ei oltu aiempana vuonna pidetty, ja edelliset samankaltaiset juhlat olivat enemmän sitsit. Mutta kuka järjestäisi juhlat? Tapahtumavastaavilla olivat kädet täynnä töitä jo valmiiksi, ja monen muun sektorin vastaavilla oli myös omat tonttinsa hoidettavana. Lopulta päädyttiin ehdotukseen, että vuosijuhlia yhdessä vuosijuhlatiimin kanssa lähtisi järjestämään varapuheenjohtaja. Sain itse tiedon tästä päätöksestä illalla hallituksen Whatsapp-ryhmässä. 

”Voi pe*@ele”, ajattelin töistä tullessani. Eihän minulla ole kokemusta pippaloiden järjestämisestä, saati sadalle ihmiselle hienojen iltajuhlien suunnittelusta. Sain hallitukselta suhteellisen vapaat kädet järjestämiseen, ja keväällä ilmoitimme jäsenistölle mahdollisuudesta osallistua vuosijuhlien järkkäilyyn vujutiimissä. Projekti tuntui ensi tuntumalta varsin hankalalta rastilta ja uumoilin, että hommaa tulisi olemaan paljon. Samaan hengen vetoon kuitenkin mietin, että kyllähän aiemmatkin ovat selvinneet. Vieläpä lyödessä useamman ihmisen kanssa viisaat päät yhteen vuosijuhlien järjestämisestä tulisi päinvastoin vain hauskaa. 

Aloitin oman aivotyöskentelyni uuden lukuvuoden alkaessa ja tiimimme kokoontui syyskuun alkupuolella ensimmäistä kertaa. Aloimme hyvissä ajoin suunnittelemaan, milloin vujut pidetään, missä vujut pidetään ja millaiset vujut pidetään. Kartoitimme eri vaihtoehtoja niin juhlatilojen, ohjelman kuin silliaamiaisen osalta. Mitä enemmän suunnittelimme juhlia, sitä enemmän tehtävää huomasimme kertyvän.  Sovimme työnjaosta ja jaoimme hommia tasaisesti jokaiselle: kuka etsii juhlapaikan, kuka jatkopaikan, kuka sillispaikan, kuka sillistarjoilut, kuka kyselee livemusiikkia, kuka valokuvaajaa, kuka kuljetusta, kuka hoitaa tiedotuksen ja niin edelleen. Meillä oli erittäin hyvä ja aktiivinen ryhmä kasassa ja saimme nopeasti järjestelyt oikeille urilleen. ”Eihän tässä tosiaan mitään vaikeaa ole, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Aiemmat pienet huoleni olivat aivan turhia!”, ajattelin.  

Noh… tavalliseen tapaani nuolaisin ennen kuin tipahti. Pieniä mutkia kuuluu jokaiseen matkaan, eikä tämä vuosijuhlaprojektimme tehnyt siinä poikkeusta. Juhlapaikan tuli olla tarpeeksi suuri, jotta mahdollisimman monta kettua saataisiin juhlimaan. Tämä karsi pois osan juhlatiloista. Päädyimme lopulta tilausravintola Priimukseen. Sen suuret ja kompaktit tilat sekä aiempi kokemus vuosijuhlista vakuuttivat meidät. Jatkopaikkavaihtoehtoja ei niitäkään liikaa ollut. Tarkoitus oli löytää paikka, joka olisi sopiva myös hiukan paremmat puvut ja mekot päällä. Paikka piti myös sovittaa budjettiin niin, ettei juhlijoiden tarvitsisi pulittaa itseään kipeäksi osallistuakseen. Lopulta saimme neuvoteltua Bran kanssa oman tilan baarista. Hommat rullasivat mukavasti raiteillaan.  

Tekemistä kuitenkin vielä riitti ja syksyn kuluessa huomasimme, kuinka monet pienet juoksevat asiat, joita emme olleet ajatelleetkaan, alkoivat vilistää silmiemme alla, ja toivat lisää tehtävää. Haasteista huolimatta kaikki juoksevat asiat saatiin hoidettua. Suunnittelimme yhdessä Priimuksen kanssa Fokukselle Fokuksen näköiset vuosijuhlat. Olimme saaneet kaikki valmistelut haluamallamme tavalla valmiiksi ja olimme tyytyväisiä suoritukseemme. Lopulta vuju-ilta saapui. Olimme saaneet järjestettyä niin jousikvartetin kuin valokuvaajat. Saimme myös mahtavasti puhujia ja tervehdyksiä iltaan ja ohjelmamme viihdytti kettukansaa. Itse isännöin iltaa ja pidin siitä suuresti. Oli hauskaa edestä huomata, että pöydissä juttua riitti ja koreasti pukeutuneet ketut selvästi viihtyivät. Hiukan erilainen ilta opiskeluarjen keskellä oli varmasti monelle tervetullutta. Vastoinkäymisiäkin toki sattui, ja jouduin illan aikana itse hiukan juoksentelemaan ympäriinsä selvittelemässä niitä. Kommellukset tarjoilussa, bussien viivästyminen sekä epäselvyydet jatkopaikassa olivat valitettavia, mutta meistä riippumattomia eikä niihin olisi voinut vaikuttaa.  

Vuosijuhlien jälkeinen sillis oli sekin hauskaa. Ideana oli viettää rento päivä Ruthin vintillä hengaillen ja seurustellen. Olimme panostaneet tarjoiluun, eikä sen kaltaista ruokatarjontaa oltu nähty sitten viime vapun! Sillikselle saapuneita odottivat pitsat, sipsit, karkit, pikkusuolaiset sekä berliininmunkit. Juomatarjoilustakaan ei ollut puutetta. Vieraat viihtyivät ja ilmapiiri vintillä huokui rentona muutoin kovin harmaana sunnuntaipäivänä.  

Kaiken kaikkiaan vuosijuhlien järjestäminen oli erittäin hauska ja haastava projekti. Meillä ei ollut kenelläkään aiempaa kokemusta iltajuhlien järjestämisestä ja matkan aikana opittiin monta juttua. Jotkin tehtävät olisi varmasti voinut tehdä toisinkin, mutta niistä oppiminen jääköön seuraavan järjestäjän vastuulle. Vuosijuhlat erosivat sitseistä tai tavallisista illanistujaisista ja oli mukavaa olla järjestämässä juhlia, jotka eroavat muista niinkin paljon. Järjestelyissä monen eri palan saattaminen paikoilleen palkitsi lopulta niin minua, kuin vuosijuhlien järjestämiseen osallistunutta tiimiä. Haluankin kiittää tiimiin osallistuneita ja suosittelen erittäin lämmöllä lähtemään mukaan järkkäilyyn, mikäli se on suinkin mahdollista. Aion itse olla avustamassa seuraavilla vujuilla ja antaa vinkkejä tästä vuodesta oppineena.  

Antti Ollikainen
Vuosijuhlatiimin vetäjä 

Fokuslaiset vaihdossa: Raatikaisen reissublogi - osa 1

Hei rakas kettukansa! 

Minun nimeni on Tuomas Raatikainen, ja olen kolmannen vuoden yhteiskuntapolitiikan opiskelija. Uskoisin että aika monen teistä kanssa on joskus tavattukin. Minua on pyydetty kirjoittamaan tänne blogimuotoista tekstiä vaihto-oppilasajaltani, ja olen päättänyt tämän ilon teille kaikille suoda. Olen siis entinen Fokuksen ympäristövastaava, nykyisin tottelen myös nimeä ympäristöministeri. Halusin lähteä täksi kevääksi vaihtoon lähinnä koska kandin kirjoittaminen tuntui liian pelottavalta ajatukselta, ja matkustelu nyt on muutenkin aina kivaa. Niin ja siis toki tähän varmaan joku koulutukseen ja osaamiseenkin liittyvä perustelu löytyy kun sellaista oikein lähdetään etsimään (sanotaan nyt vaikka että kansainvälinen oppimisympäristö ja verkostoituminen).

                                       Tässä kuvassa koitan esittää sivistynyttä yliopisto-opiskelijaa.

Olen tällä hetkellä vaihdossa Iso-Britanniassa, Keele University nimisessä oppilaitoksessa. Keele sijaitsee keskilännessä Staffordshiren kreivikunnassa. Ai, et ole ikinä kuullutkaan kyseisestä paikasta? Ei se mitään, en ollut minäkään. Helpointa lienee todeta että se sijaitsee alle tunnin matkan päässä Manchesterista. Ensimmäisessä blogitekstissäni (näitä pitää kuulemma kirjoittaa useampikin, koittakaa kestää) keskityn lähinnä kertomaan hieman yleistietoa, sekä millainen ensivaikutelma yliopistosta ja Iso-Britanniasta on ehtinyt syntyä.

Yliopiston kampusta pidetään yleisesti yhtenä Iso-Britannian kauneimmista, eikä syyttä. Kampuksen vanhat rakennukset, puutarhat, metsäpolut, nummet sekä järvi ja lukuisat pienet purot luovat ympäristöön varsin idyllisen Brittiläisen maalaismaiseman. Kampuksen maaseutumaisessa sijainnissa on sekä hyvät että huonot puolensa. Rauhallinen ympäristö on täydellinen opiskeluun sekä erilaiseen ulkoiluun ja liikuntaan. Toisaalta tekemistä kampuksella ei löydy varsinkaan viikonloppuina kovinkaan kummoisesti. Kampukselta on kuitenkin onneksi hyvät kulkuyhteydet isompiin kaupunkeihin, joissa tekeminen ei kyllä varmasti lopu kesken.

                                     Taustalla yliopistomme ylpeyden aihe: Historiallinen Keele Hall.

                               Makuuhuone: Täällä minä nukun sekä katselen itkuisena Suomi Lovea.

Asun vaihtoajan yliopiston asuntolassa joka sijaitsee aivan kampuksen keskustassa. Koulumatkaa kertyy siis kaikkineen noin 2 minuuttia. Jaan soluasunnon kolmen muun oppilaan kanssa. Yksi tuoreista kämppiksistäni on paikallinen, yksi on kotoisin Ranskasta, ja yksi onkin suomalainen poika suoraan Jyväskylän yliopistosta. Meille jokaisella kuuluu oma pienehkö kalustettu makuuhuone. Huoneesta löytyy vaatekaappi ja koulupöytä, sekä sänky joka vaikuttaisi olevan peräisin muutaman vuosikymmenen takaa Kylmäkosken vankilasta. Makuuhuoneiden lisäksi asuntoon kuuluu yhteinen keittiö, vessa sekä suihkutilat. Kokonaisuudessaan asunto on kyllä varsin riittävä opiskelijan tarpeisiin.

Iso-Britannian sää on toistaiseksi ollut varsin positiivinen yllätys. Lämpötilat ovat vaihdelleet +5 ja +13 välillä, ja olen auringonpaistettakin saanut todistaa jopa useana eri päivänä. Joku siellä varmaan jo miettii että sataako täällä koko ajan? Erinomainen kysymys, johon vastaus kuuluu: No ei nyt varsinaisesti. Ei täällä suinkaan koko ajan sada, on vain aamusta iltaan todella kosteaa. Sateen lisäksi positiivisia yllätyksiä ovat tarjonneet myös ihmiset. Hyviä ystäviä on löytynyt niin paikallisista kuin myös muista vaihto-oppilaista. Jopa Yhdysvaltalaisista oppilaista on paljastunut lopulta oikein ok ihmisiä (tosin Euroopan maantiedon tunnille heidät olisi ehkä syytä vielä viedä). Voin tässä yhteydessä todeta että huumorini ei naurata täällä yhtään sen enempää kuin kotoisessa Suomessakaan, jännä juttu.

                            Keele Hall ja sen ympäristö tarjoavat kauniin miljöön vapaa-ajan ulkoiluun.

Alun jännitys ja ihmettely on alkanut pikkuhiljaa haihtua, ja päivät ovat alkaneet muistuttaa hieman enemmän normaalia arkea. Eli siis muutamat illat ovat jo menneet myös rutiininomaisesti Ilveksen kiekkopelejä kirotessa ja Netflixiä tuijotellen. Yhteenvetona todettakoon että täällä on toistaiseksi ollut ihmisellä oikein hyvä olla. Pieniä terveyshuolia ja sairaslomaa lukuun ottamatta olen nauttinut jokaisesta päivästä. Parhaat seikkailut ja kokemukset pitäisi kuitenkin olla vasta edessäpäin. Niistäkin pääsette lukemaan myöhemmissä kirjoituksissani (jee?). Ensi kerralla tarkoituksena olisi avata hieman enemmän millaisia itse opinnot ovat täällä olleet, ja millä tavoin opetus ja kurssit mahdollisesti eroavat Jyväskylän Yliopiston vastaavista. Odotan sitä vähintään yhtä jännityksellä kuin tekin. Mukavaa helmikuun jatkoa kaikille sinne rakkaaseen Suomeen! 

- Tuomas