Fokuslaiset vaihdossa: Raatikaisen reissublogi - osa 2

Hei taas!

Kertauksena: Nimi on Tuomas Raatikainen, sijainti on Iso-Britannia, yliopisto on Keele University ja huumorintaju luokaton. Tällä kertaa kirjoitan lempiaiheestani, eli siis opinnoista. Aihe on varsin mielenkiintoinen, sillä kevät ei opintojen suhteen ole sujunut lainkaan suunnitellusti. Olen siis vaihdossa suorittamassa kasvatustieteiden sivuaineopintojani. Onnistuin pääsemään kaikille haluamilleni kursseille, jotka sisällöltään vaikuttivat huomattavasti kiinnostavammilta kuin Suomen vastaavat. Kurssini käsittelivät koulutusta muun muassa köyhyyden, identiteetin sekä rasismin näkökulmista. 

Koulun kiireitä pääsee tarvittaessa nopeasti karkuun luonnon rauhaan.

Heti tammikuussa kuitenkin tuli julki, että Keele University ja 60 muuta yliopistoa Iso-Britanniassa menevät lakkoon. Lakon syyksi kerrottiin henkilökunnan eläkkeiden leikkaaminen. Syy, jonka kyllä ymmärrän täysin. Kyllähän sitä silti aina toivoisi että nämä lakot eivät osuisi omalle vaihto-oppilasajalle. Tilanteen vakavuudesta kertoi se, että heti alkajaisiksi ilmoitettiin 14 päivää jolloin opetusta ei tulla järjestämään. Koko kevään aikana tilanne oli siis se, että vapaapäiviä oli koulupäiviä enemmän. Itseänikin tilanne toki harmitti, mutta kerrottakoon että monelle muulle opiskelijalle tilanne oli vielä kovempi paikka. Tämä on varsin ymmärrettävää esimerkiksi joidenkin pohjois-amerikkalaisten opiskelijoiden tapauksessa, jotka maksavat pahimmillaan jopa 300 dollaria jokaisesta viikosta jonka täällä viettävät. Minulle tästä lomasta sentään maksetaan. No sopu tähän tilanteeseen toki lopulta saatiin… huhtikuussa. Olin viettämässä 3 viikon pääsiäislomaani (joka täällä on siis ihan normaalia), kun sain sähköpostin että koulu jatkuu loppukevään normaalisti. Hienoa! Toki vielä hienommaksi tilanteen olisi tehnyt se että koulua olisi ollut jäljellä hieman enemmän kuin kaksi viikkoa. No, nämä kaksi viikkoa sitten kävin hienosti kaikilla luennoilla, paitsi toki keskiviikkoisin jolloin ei muuten vain onneksi ole luentoja. 

Paikka josta minut useimmiten löytää, paikallinen Libri, koulun oma ravintola.

Mutta asiaan! Se vähä aika mitä lopulta koulussa vietin, teki kyllä vaikutuksen! Jokaisella kurssilla oli pääsääntöisesti kaksi tapaamista viikossa. Ensin oli tavallinen luento, jossa luennoitsija kävi läpi viikon aiheen. Toinen tapahtuma oli seminaari, johon kokoonnuttiin noin 15 hengen pienryhmissä. Seminaarissa käytiin keskusteluja sekä tehtiin ryhmätehtäviä, viikon luentoa ja kirjallisuutta hyödyntäen.  Kokemukseni seminaareista olivat pelkästään positiivisia. Pienessä ryhmässä keskusteluun osallistuen oppiminen tuntui paljon helpommalta kuin massaluennoilla. Pakollisen läsnäolon lisäksi kurssisuorituksiin kuului kaikilla kursseilla essee. Esseen lisäksi piti kurssista riippuen suorittaa lisäksi myös koe tai jonkinlainen suullinen esitelmä. Kaiken kaikkiaan suoritukset tuntuivat kuitenkin lopulta suhteellisen helpoilta. Mielipiteeni voi toki vielä muuttua kunhan arvostelut tulevat ja lyövät jälleen vasten kasvoja. 

Kirjaston hellässä huomassa elämä kuluu leppoisasti.

Chancellor's building - rakennus jossa kaikki luentoni järjestetään.

Opettajat ja muu henkilökunta ovat olleet täällä poikkeuksetta varsin ystävällisiä ja joustavia. Myös silloin kuin tämä vastuullinen aikuinen yliopisto-opiskelija on unohtanut esimerkiksi ottaa kynän mukaan kouluun. Olosuhteisiin nähden opinnoista jäi kuitenkin varsin positiiviset muistot. Toki itselläni suhtautuminen on säilynyt positiivisena myös sen takia että tarpeeni opintopisteille ei enää tässä vaiheessa opintoja ole kovinkaan iso. Hyödyksi on ollut myös oma, välillä hieman turhankin hallitseva ”ei tehrä tästä ny numeroo” luonteenpiirre, joka ei suhtaudu koulutukseen tai elämään muutenkaan niin haudan vakavasti. Vaihtoon lähtiessä kannattaa kuitenkin aina muistaa että kaikki ei välttämättä suju aivan niin kuin olet itse suunnitellut. Ja kaikki muuttujat eivät ole aina sinusta itsestäsi kiinni. On kuitenkin helppo todeta että olen täällä saanut paljon uusia näkökulmia ja ajattelutapoja opintoihini. Uskon että täältä saatua tietoa ja kokemusta voi varmasti hyödyntää vielä monesti. Eikä vastaavia näkökulmia kasvatustieteisiin Jyväskylän Yliopiston opetussuunnitelmissa ole tällä hetkellä edes tarjolla. 

Näin tällä kertaa! Seuraavassa (ja todennäköisesti viimeisessä) kirjoituksessa olisi tarkoitus hieman katsoa kevättä kokonaisuutena, ja kertoa tuntemuksiani tästä kokemuksesta! Tsemppiä kaikille vapun jälkeiseen elämään.

- Ystävänne, Tuomas.

Fokuslaiset vaihdossa: Missouri noin yleisesti ottaen - Ronja

Moikka!

Mun nimi on Ronja ja oon tällä hetkellä vaihdossa Springfieldin kaupungissa Missourissa, Yhdysvalloissa. Lupauduin kirjoittamaan jonkinlaista vaihtoblogia täältä ja ajattelin näin ensimmäiseksi kirjoitella yleisesti Missourista, tai ainakin siitä mitä mulle on suomalaisena vaihtarina jäänyt parhaiten mieleen.

Missourin löytää ei-niin-mediaseksikkäästä Keskilännestä. Springfield taas on Missourin kolmanneksi suurin kaupunki noin 160 000 asukkaansa voimin, vaikkakin Yhdysvaltojen mittakaavassa Springfield on pikkupaikkakunta. Elämän perusedellytykset, kuten viinakauppa, Mäkkäri ja 24/7 auki oleva donitsimesta täältä kuitenkin löytyy.
 

Täällä mä asun!

Tärkein aihehan on tietenkin sää ja Missourin sää se vasta mielenkiintoinen onkin. Meidän vaihtariorientaatiossa sanottiin, että jos tämänhetkinen sää ei miellytä, niin anna sille aikaa 24 tuntia, sillä siinä ajassa se ehtii muuttua täysin päinvastaiseksi. Tämä on kyllä tullut huomattua jo vaikka kuinka monta kertaa. Oma lempparini olikin helmikuussa, jolloin yhtenä päivänä oli pakkasta -20 astetta ja seuraavana päivänä paistoi aurinko ja lämpötila liikkui +15 asteen tienoilla. Yksi asia Missourin säässä on kuitenkin aina varma: tuuli. Täällä tuulee aina.

Täällä ei tunneta hyviä hiuspäiviä.

Jenkit yleensä ottaen tuntuvat olevan autoilevaa kansaa ja Missourissa tämä korostuu selkeästi. Kaikilla on auto ja sitä käytetään niin paljon kuin sielu sietää. Springfieldissä kulkee paikallinen bussi harvoin ja sitä käytetään vielä harvemmin. Esimerkiksi mun 50 ihmisen kurssilta kukaan ei ollut ikinä kulkenut paikallisbussilla. Springfieldin kautta ei myöskään kulje matkustajajunat ja Greyhoundin bussivuorotkin ovat melko harvassa. Siksipä vaihtarin paras ystävä täällä onkin auton omistava jenkki.

Vastuullinen kuski.

Missouri sijaitsee mukavasti raamattuvyöhykkeellä ja tuntuu aika ajoin melko konservatiiviselta alueelta. Paikallisten kanssa keskustellessa tuleekin usein keskityttyä kevyempiin aiheisiin ja politiikka jätetään juttutuokioiden ulkopuolelle. Ihmiset täällä ovat kuitenkin todella ystävällisiä ja avuliaita. Useampi paikallinen on sanonut, että Missouri on sitä oikeaa Amerikkaa.

Todella idylliset Missouri-maisemat.

Tammikuiset koti-ikäväitkut ja vitun-jenkit-turhautumisraivarit on onnellisesti selätetty ja voin ihan hyvillä mielin sanoa, että oon sopeutunut elämään Missourissa tosi hyvin. Vaikka täällä ei uskallakaan kävellä umpitunnelissa kotiin yksin kolmelta yöllä (ei sillä että baarit olisi täällä niin myöhään asti aukikaan), niin vaihtarina täällä on mukava olla.

Eat glitter for breakfast and shine all day – vuosijuhlien kulisseissa

Huhtikuun lopulla vapun kolkutellessa jo kulman takana vuonna 2017. Hallitus kokoontui tavalliseen tapaansa iltakouluun suunnittelemaan ja pohtimaan tulevaa kesää ja ennen kaikkea seuraavaa syksyä. Monenlaisia ideoita pulppusi niin Fokuksen jäsenille, kuin uusille fukseille. Minua ei iltakoulussa nähty, sillä olin jo aloittanut kesätyöt kotikonnuillani. Olin kuitenkin hengessä mukana ja mielenkiinnolla odotin, millaisia ideoita kettukansan pään menoksi oli kehittymässä. 

Iltakoulussa ideat siis virtasivat. Esille nousi myös vuosijuhlien järjestäminen. Vujuja ei oltu aiempana vuonna pidetty, ja edelliset samankaltaiset juhlat olivat enemmän sitsit. Mutta kuka järjestäisi juhlat? Tapahtumavastaavilla olivat kädet täynnä töitä jo valmiiksi, ja monen muun sektorin vastaavilla oli myös omat tonttinsa hoidettavana. Lopulta päädyttiin ehdotukseen, että vuosijuhlia yhdessä vuosijuhlatiimin kanssa lähtisi järjestämään varapuheenjohtaja. Sain itse tiedon tästä päätöksestä illalla hallituksen Whatsapp-ryhmässä. 

”Voi pe*@ele”, ajattelin töistä tullessani. Eihän minulla ole kokemusta pippaloiden järjestämisestä, saati sadalle ihmiselle hienojen iltajuhlien suunnittelusta. Sain hallitukselta suhteellisen vapaat kädet järjestämiseen, ja keväällä ilmoitimme jäsenistölle mahdollisuudesta osallistua vuosijuhlien järkkäilyyn vujutiimissä. Projekti tuntui ensi tuntumalta varsin hankalalta rastilta ja uumoilin, että hommaa tulisi olemaan paljon. Samaan hengen vetoon kuitenkin mietin, että kyllähän aiemmatkin ovat selvinneet. Vieläpä lyödessä useamman ihmisen kanssa viisaat päät yhteen vuosijuhlien järjestämisestä tulisi päinvastoin vain hauskaa. 

Aloitin oman aivotyöskentelyni uuden lukuvuoden alkaessa ja tiimimme kokoontui syyskuun alkupuolella ensimmäistä kertaa. Aloimme hyvissä ajoin suunnittelemaan, milloin vujut pidetään, missä vujut pidetään ja millaiset vujut pidetään. Kartoitimme eri vaihtoehtoja niin juhlatilojen, ohjelman kuin silliaamiaisen osalta. Mitä enemmän suunnittelimme juhlia, sitä enemmän tehtävää huomasimme kertyvän.  Sovimme työnjaosta ja jaoimme hommia tasaisesti jokaiselle: kuka etsii juhlapaikan, kuka jatkopaikan, kuka sillispaikan, kuka sillistarjoilut, kuka kyselee livemusiikkia, kuka valokuvaajaa, kuka kuljetusta, kuka hoitaa tiedotuksen ja niin edelleen. Meillä oli erittäin hyvä ja aktiivinen ryhmä kasassa ja saimme nopeasti järjestelyt oikeille urilleen. ”Eihän tässä tosiaan mitään vaikeaa ole, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Aiemmat pienet huoleni olivat aivan turhia!”, ajattelin.  

Noh… tavalliseen tapaani nuolaisin ennen kuin tipahti. Pieniä mutkia kuuluu jokaiseen matkaan, eikä tämä vuosijuhlaprojektimme tehnyt siinä poikkeusta. Juhlapaikan tuli olla tarpeeksi suuri, jotta mahdollisimman monta kettua saataisiin juhlimaan. Tämä karsi pois osan juhlatiloista. Päädyimme lopulta tilausravintola Priimukseen. Sen suuret ja kompaktit tilat sekä aiempi kokemus vuosijuhlista vakuuttivat meidät. Jatkopaikkavaihtoehtoja ei niitäkään liikaa ollut. Tarkoitus oli löytää paikka, joka olisi sopiva myös hiukan paremmat puvut ja mekot päällä. Paikka piti myös sovittaa budjettiin niin, ettei juhlijoiden tarvitsisi pulittaa itseään kipeäksi osallistuakseen. Lopulta saimme neuvoteltua Bran kanssa oman tilan baarista. Hommat rullasivat mukavasti raiteillaan.  

Tekemistä kuitenkin vielä riitti ja syksyn kuluessa huomasimme, kuinka monet pienet juoksevat asiat, joita emme olleet ajatelleetkaan, alkoivat vilistää silmiemme alla, ja toivat lisää tehtävää. Haasteista huolimatta kaikki juoksevat asiat saatiin hoidettua. Suunnittelimme yhdessä Priimuksen kanssa Fokukselle Fokuksen näköiset vuosijuhlat. Olimme saaneet kaikki valmistelut haluamallamme tavalla valmiiksi ja olimme tyytyväisiä suoritukseemme. Lopulta vuju-ilta saapui. Olimme saaneet järjestettyä niin jousikvartetin kuin valokuvaajat. Saimme myös mahtavasti puhujia ja tervehdyksiä iltaan ja ohjelmamme viihdytti kettukansaa. Itse isännöin iltaa ja pidin siitä suuresti. Oli hauskaa edestä huomata, että pöydissä juttua riitti ja koreasti pukeutuneet ketut selvästi viihtyivät. Hiukan erilainen ilta opiskeluarjen keskellä oli varmasti monelle tervetullutta. Vastoinkäymisiäkin toki sattui, ja jouduin illan aikana itse hiukan juoksentelemaan ympäriinsä selvittelemässä niitä. Kommellukset tarjoilussa, bussien viivästyminen sekä epäselvyydet jatkopaikassa olivat valitettavia, mutta meistä riippumattomia eikä niihin olisi voinut vaikuttaa.  

Vuosijuhlien jälkeinen sillis oli sekin hauskaa. Ideana oli viettää rento päivä Ruthin vintillä hengaillen ja seurustellen. Olimme panostaneet tarjoiluun, eikä sen kaltaista ruokatarjontaa oltu nähty sitten viime vapun! Sillikselle saapuneita odottivat pitsat, sipsit, karkit, pikkusuolaiset sekä berliininmunkit. Juomatarjoilustakaan ei ollut puutetta. Vieraat viihtyivät ja ilmapiiri vintillä huokui rentona muutoin kovin harmaana sunnuntaipäivänä.  

Kaiken kaikkiaan vuosijuhlien järjestäminen oli erittäin hauska ja haastava projekti. Meillä ei ollut kenelläkään aiempaa kokemusta iltajuhlien järjestämisestä ja matkan aikana opittiin monta juttua. Jotkin tehtävät olisi varmasti voinut tehdä toisinkin, mutta niistä oppiminen jääköön seuraavan järjestäjän vastuulle. Vuosijuhlat erosivat sitseistä tai tavallisista illanistujaisista ja oli mukavaa olla järjestämässä juhlia, jotka eroavat muista niinkin paljon. Järjestelyissä monen eri palan saattaminen paikoilleen palkitsi lopulta niin minua, kuin vuosijuhlien järjestämiseen osallistunutta tiimiä. Haluankin kiittää tiimiin osallistuneita ja suosittelen erittäin lämmöllä lähtemään mukaan järkkäilyyn, mikäli se on suinkin mahdollista. Aion itse olla avustamassa seuraavilla vujuilla ja antaa vinkkejä tästä vuodesta oppineena.  

Antti Ollikainen
Vuosijuhlatiimin vetäjä